Asianajotoimisto Pekka Ilonen Oy on 31.7.2007 fuusioitunut Asianajotoimisto Pekka Romo Oy:öön.

Osakeyhtiöiden uusi nimi on Asianajotoimisto Romo & Ilonen Oy

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Asianajotoimisto Pekka Ilonen Ky

Nykyisellä nimellään asianajotoimisto Pekka Ilonen Ky on toiminut vuodesta 1989. Toimisto on kuitenkin perustettu jo vuonna 1973, mistä lähtien asianajaja Pekka Ilonen on kuulunut toimiston omistajiin.

Asianajotoimisto Pekka Ilonen Ky on toimintansa alusta saakka pyrkinyt palvelemaan erityisesti Riihimäen ja Hyvinkään talousalueen liike-elämää. Sijainti kaupungin keskustassa virastojen ja käräjäoikeuden läheisyydessä ja modernin toimistotekniikan hyödyntäminen mahdollistavat asianmukaiset ja nopeat asianajopalvelut toimeksiantajille. Toimiston palveluksessa työskentelee kaksi lakimiestä ja kaksi sihteeriä.

Keskeisiksi alueiksi ovat muodostuneet liikejuridiikka ja sopimusoikeudelliset toimeksiannot. Näihin on kuulunut muun muassa useita talousalueen merkittäviä yritysjärjestelyitä, yrityssaneerauksia ja konkursseja. Toimistolla on vankka kokemus myös perhe- ja perintöoikeudellisissa asioissa.

Asianajaja, varatuomari Pekka Ilosella (s. 1949) on työkokemusta asianajotehtävissä vuodesta 1973. Toiminnan painopisteinä yritysjärjestelyt ja muu liikejuridiikka, sopimusoikeus, yrityssaneeraukset, konkurssit, ositukset, pesänselvitykset ja perinnönjaot. Pekka Ilonen toimii myös julkisena kaupanvahvistajana ja välimiestehtävissä.

Asianajaja, varatuomari Anssi Saukkosella (s.1960) on työkokemusta tuomioistuinlaitoksessa, Suomen sähköurakoitsijaliiton lakimiehenä ja vuodesta 1990 alkaen asianajotehtävissä. Toiminnan painopisteinä sopimusoikeus, perhe- ja perintöoikeus, saatavien perintä ja konkurssit.

Asiantuntevat ja nopeat asianajopalvelut yrityksille ja yksityisille

LIIKEJURIDIIKKA
Yritysten perustamiset
Verosuunnittelu
Yritysjärjestelyt ja -kaupat
Yrityssaneeraukset
Konkurssit

SOPIMUSOIKEUS
Kauppakirjat
Yritystoiminnan sopimukset
Sopimukset ja vahingonkorvaus
Ympäristöasiat sopimuksissa
Kansainväliset sopimukset

PERHE- JA PERINTÖOIKEUS
Avioehdot ja testamentit
Perintö- ja lahjaverosuunnittelu
Perunkirjoitukset
Ositukset
Pesänselvitykset ja perinnönjaot

Asianajotoimisto Pekka Ilonen Ky

Temppelikatu 9 C, 11100 Riihimäki
Puhelin (019) 720 365, telefax (019) 725 490